Näin pääset eroon jatkuvasta sotkusta

04.07.2016 Outi Ylönen

eroon sotkusta
Siivouksesta on vain pari pävää, mutta koti näyttää taas siltä kuin hurrikaani olisi käynyt vierailulla. Tiskit kasaantuvat keittiötasolle ja altaaseen, vaikka tiskikone on vieressä. Vaateröykkiö makuuhuoneen tuolilla sen kuin jatkaa kasvamistaan. Asunto näyttää sotkuiselta ja epäsiistiltä, vaikka se vielä pari päivää sitten hohti puhtauttaan.

Melko tuttua meille monelle. Miksi edes siivota, kun hetkessä asunto on taas mullin mallin.

On kuitenkin olemassa pari helppoa ja nopeaa tapaa, jolla huushollin saa pidettyä järjestyksessä myös siivousten välillä. Nämä vaativat aluksi hieman päättäväisyyttä, mutta ajan kanssa näistä tulee tapa etkä edes huomaa tehneesi mitään toisin.

Tavarat järjestykseen

Kiire on ja avaimet taas kateissa. Puhelimen laturi on hävinnyt jonnekin sohvan uumeniin. Kun tavaroilla ei ole määrättyä paikkaa, ne tuppaavat katoamaan. Ne myös yleensä lojuvat milloin missäkin paperiröykkiöiden kanssa keittiön pöydällä ja saavat kodin näyttämään sekaisemmalta kuin se oikeasti on.

Kun jokaisella tavaralla on oma määrätty paikkana, ne eivät katoa tai aiheuta sotkua. Esimerkiksi kotiavaimille voit hakata koukun eteisen oven viereen, laskuille voit hankkia oman telineen tai korin, jonka voit laittaa kaappiin tai kettiönlaatiikkoon.

kotisiivous

Jos haaveilet seesteisen siististä ja minimalistisesta kodista, kannattaa tavaroille järjestää tilaa kaapeista ja komeroista. Hanki vaikka Ikeasta laatikoita, joihin merkkaat teipillä tai dymolla mitä laatikko sisältää. Pinoa nämä sitten kaappiin tai sujauta erilliseen laatikkoon. Tavarat pysyvät varmasti omilla paikoillaan eivätkä kävele sinne tänne. Tämä tietenkin sillä oletuksella, että muistat ja jaksat laittaa tavarat paikoilleen.

Likapyykin paikka on muualla kuin tuolilla

Viikon mittaan kasaantuneet vaatteet lojuvat tuolilla ja nyt ei ole mitään päällepantavaa. Jos paitaa tai housuja käyttää kerran, niin niitä ei tarvitse heittää suoraan likapyykkiin ellei niissä sitten ole tahroja tai vastaavaa.

Niitä ei myöskään kannata kasata tuoleille, sängynpäätyyn tai sohvan nurkkaan. Tällä tavalla pidät huolen siitä, että vaatteet varmasti likaantuvat ja ovat siinä kunnossa, ettei niitä voi käyttää.

shutterstock_334573886

Vaatteiden paikka on vaatekaapissa, joten kun vaihdat vaatteita, niin viikkaa ja asettele vaatteet nätisti kaappiin tai rekkiin. Vaatteesi pysyvät paremmassa kunnossa, kun niitä ei tarvitse pestä jokaisen käyttökerran jälkeen, ja lisäksi sinulla on aina jotain päällepantavaa. Sinun ei tarvitse myöskään tuskastella vaatevuoren kanssa, joka häiritsee makuuhuoneen feng shuita.

Puhtaampi koti, parempi mieli. Tulkoon siis puhtaus!
kotisiivous